European-Security.com

Der Anchorage-Gipfel, der am 15. August 2025 zwischen US-Präsident Donald Trump und dem russischen Präsidenten Wladimir Putin stattfand, wird von Laure Mandeville als „tragikomische Illustration” des diplomatischen Versagens der USA dargestellt. Weit entfernt von einer Verhandlung handelte es sich um eine „sorgfältig ausgeführte russische Psychologische Operation”, die zu einem „strategischen Triumph für den Kreml und einer tiefen, selbstverschuldeten Demütigung für die Vereinigten Staaten” führte. Der Gipfel habe „die Vorherrschaft eines berechnenden Meisters des Kremls über das ‚betrunkene Boot‘ der amerikanischen Diplomatie“ offenbart, wobei Putin Trump als „Requisit in einem Drama der Erniedrigung seines eigenen Landes“ benutzt habe. Die Kernaussage lautet, dass die USA, getrieben vom Ego des Präsidenten und strategischer Inkompetenz, Putin unbeabsichtigt legitimiert, ihre eigene Glaubwürdigkeit untergraben und die europäische Sicherheitsordnung gefährlich gefährdet haben, indem sie die Ukraine zu territorialen Zugeständnissen gedrängt haben.

The Anchorage Summit, held on August 15, 2025, between US President Donald Trump and Russian President Vladimir Putin, is presented by Laure Mandeville as a « tragicomic illustration » of American diplomatic failure. Far from being a negotiation, it was a « meticulously executed Russian psychological operation » resulting in a « strategic triumph for the Kremlin and a profound, self-inflicted humiliation for the United States. » The summit exposed the « ascendancy of a calculating master of the Kremlin over the « drunken boat » of American diplomacy, » with Putin using Trump as a « prop in a drama of his own country’s debasement. » The core message is that the US, driven by presidential ego and strategic incompetence, inadvertently legitimized Putin, eroded its own credibility, and dangerously imperiled the European security order by pressuring Ukraine to accept territorial concessions.

Quid si Donaldus Trump Praemium Nobelianum Pacis acciperet? Ipsa haec cogitatio tam magnifice audax videtur ut eam quis, non sine quodam atro lepore, conferat cum Praemio Nobeliano virtutis Rocco Siffredi, actori pellicularum adultis destinatarum, collato. Attamen, prima ironia seposita, haec maxime controversa nominis propositio quaestiones graves et urgentes toti orbi terrarum movet. Consilium Nobelianum Norvegicum ante dilemma geopoliticum ingens ponit, veram « electionem Gordianam », a qua nullus est facilis exitus. Ei praemium decernere esset mundi conspectum, quem multi pertimescunt, comprobare; ei negare, esset periculum irae inaestimabilis ducis globalis inconstantis subire. Hedy Belhassine imaginem praesidis explorat, cuius ars diplomatica describitur tamquam nihil aliud quam « exactio violenta sub specie diplomatiae celata », genus exactionis tam potens ut Alphonsus Capone, ut aiunt, tiro eo comparatus videretur. Certe, curae crescentes de eius facultatibus cognitivis sunt, quae ad scenarium atre comicum duxerunt, in quo duces Europaei moneri dicuntur ut eum adulatione potius quam factis gubernent. In hoc rerum contextu flagranti, figura inopinata emergit tamquam potens rerum actrix: Melania Trump. Possetne illa, more hodiernae Eleonorae Roosevelt, vis quieta et stabilis fieri post praesidatum inconstantem? Possetne illa esse quae prudenter fata Europae et Ucrainae moveret, eas servans a turpi et calamitosa venditione, quam quidam metuunt?

Entä jos Donald Trump saisi Nobelin rauhanpalkinnon? Ajatus itsessään on niin uskomattoman rohkea, että sitä voisi verrata, hieman mustaa huumoria käyttäen, aikuisten elokuvatähden Rocco Siffredin palkitsemiseen Nobelin hyveellisyyden palkinnolla. Alkuperäisen satiirin takana tämä syvästi kiistanalainen ehdokkuus herättää kuitenkin syvällisiä ja kiireellisiä kysymyksiä koko maailmalle. Se asettaa Norjan Nobel-komitean monumentaalisen geopoliittisen dilemman eteen, todellisen ”gordialaisen solmun”, josta ei ole helppoa ulospääsyä. Palkinnon myöntäminen Trumpille olisi monien mielestä hälyttävän maailmankuvan legitimointia, sen epääminen puolestaan merkitsisi riskin ottaa vastaan arvaamattoman ja epävakaan maailmanjohtajan vihan. Hedy Belhassine tutkii presidentin profiilia, jonka diplomatiaa on kuvattu lähinnä ”diplomatian varjolla tapahtuvaksi kiristyksiksi”, niin voimakkaaksi kiristyksen muodoksi, että se saisi Al Caponen näyttämään amatööriltä. Hänen kognitiiviset kykynsä herättävät varmasti kasvavaa huolta, mikä on johtanut synkkään komedialliseen tilanteeseen, jossa eurooppalaisia johtajia on tiettävästi neuvottu käsittelemään häntä mieluummin imartelemalla kuin faktoilla. Tässä räjähdysherkässä tilanteessa yllättävä hahmo nousee esiin potentiaalisena avainhenkilönä: Melania Trump. Voisiko hän modernin Eleanor Rooseveltin tavoin tulla epävakaan presidentin hiljaiseksi, vakauttavaksi voimatekijäksi? Voisiko hän olla se, joka vaikuttaa hienovaraisesti Euroopan ja Ukrainan kohtaloon ja pelastaa ne siitä, mitä jotkut pelkäävät olevan häpeällinen ja katastrofaalinen myyminen?

E se Donald Trump ricevesse il Premio Nobel per la Pace? L'idea stessa sembra così incredibilmente audace che si potrebbe, non senza un pizzico di umorismo nero, paragonarla all'assegnazione del Premio Nobel per la virtù alla star dei film per adulti Rocco Siffredi. Eppure, al di là della satira iniziale, questa candidatura profondamente controversa solleva questioni profonde e urgenti per il mondo intero. Mette il comitato norvegese del Nobel di fronte a un dilemma geopolitico monumentale, un vero « nodo gordiano » dal quale non è facile uscire. Assegnargli il premio significherebbe legittimare una visione del mondo che molti trovano allarmante; negarglielo significherebbe rischiare l'ira imprevedibile di un leader globale instabile. Hedy Belhassine esplora il ritratto di un presidente la cui diplomazia è descritta come poco più che « racket mascherato da diplomazia », un tipo di estorsione così potente da far sembrare Al Capone un dilettante. Di sicuro, crescono le preoccupazioni sulle sue capacità cognitive, che hanno portato a uno scenario dark-comico in cui i leader europei sarebbero stati consigliati di gestirlo con lusinghe piuttosto che con fatti. In questo contesto esplosivo, emerge una figura inaspettata come potenziale protagonista: Melania Trump. Potrebbe lei, alla maniera di una moderna Eleanor Roosevelt, diventare la forza tranquilla e stabilizzante dietro una presidenza instabile? Potrebbe essere lei a influenzare discretamente il destino dell'Europa e dell'Ucraina, salvandole da quella che alcuni temono potrebbe essere una vergognosa e catastrofica svendita?